Hyppää pääsisältöön

Risuista 24,5 MWh, eli aika paljon

Halli seutu ry ja Jämsän Aluelämpö Oy olivat 23.4. mukana järjestämässä viimevuotiseen tapaan risusavottaa. Pääosassa olivat kuitenkin risujen ja oksien tuojat.

- Kuormia kertyi 43, joka on paljon enemmän kuin viime vuonna. Paikallinen hakeurakoitsija Janne Kirkinen haketti saaliista 35 kuutiota haketta. Nyt kerätty hakemäärä vastaa lähes omakotitalon vuotuista lämmitystä, arveli vastaanottopaikalla talkoillut Osmo Raiskio. Osmo myös tarkentaa, että lämpölaitoksen mittakaavassa määrä on vähäinen, sillä haketta kuluu viikossa useampi rekkakuorma.

Irtokuutiometri haketta vastaa keskimäärin noin 80 litraa polttoöljyä eli 0,8 MWh energiaa. Tässä hakkeen laatu ei liene keskimääräistä, joten 70 litraa lienee parempi arvio. Öljyn hinnalla 0,6 euroa litra, vastaa hakemäärä 2450 litraa polttoöljyä eli 1470 euroa.

Seutuyhdistys talkoili risujen vastaanoton ja alueen siistimisen haketuksen jälkeen. Kuormien tuojat toivoivat tapahtumalle jatkoa myös ensi vuonna. Ja näin ollen, jos ei mitään erityistä satu, tapahtuma toistuu, mutta vielä ei päivämääriä ole päätetty. Risuille siis löytyy jatkossakin kohde. Edelleen toivotaan samaa myös muulle haravointi- ja puutarhajätteelle, sanovat asukkaat.

Hs/RS