Mika on Hallin seutu ry:n 100. jäsen!

Hallin seutu ry saavutti sadan maksaneen jäsenen haamurajan!

Sadas jäsen on Mika Laukkanen, yhdistys onnittelee! Voittaja selvisi arpomatta, koska samana päivänä ei ollut muita maksaneita.

Tmi Tiina Ruoko / Tiinalasi sponsoroi yhdistystä ja lahjoitti tasaluvulle kirjatulle jäsenelle lasisen minitaulun voittajan valitsemasta kuvasta. Sponsori sopii asian suoraan voittajan kanssa.

Sadan ensimmäisen jäsenen joukossa on yksi kannatusorganisaatio, Ollin Sora. Jäsenrekisterissä on myös kirjattuja jäseniä, jotka eivät ehtineet maksaa jäsenmaksua sadan ensimmäisen joukossa.

Yhdistyksen jäsenmaksu on voimassa vuoden maksupäivästä. Loppuvuonna maksaneilta ei siis heti vuoden alussa kysellä uutta maksua. Myös etukäteen voi maksaa, sillä jäsenmaksu pidentää voimassaoloa aina vuodella ensimmäisen maksun mukaisesta määräpäivästä. Yhdistyksen jäsenrekisteristä lähtee sähköpostiin puoliautomaattinen muistutus hyvissä ajoin ennen jäsenyyden määräpäivää.

Syyskokous marraskuun lopulla määrää jäsenmaksut vuodelle 2020.

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer