Hei 100. jäsen?! Palkinto odottaa!

Hallin seutu ry:n jäsenrekisterissä on 91 jäsenmaksun maksanutta. 100. maksanut jäsen tulee saamaan yllätyslahjan, jonka lahjoittaa Tmi Tiina Ruoko / Tiinalasi. Yllätys on lasinen minitaulu voittajan valitsemasta kuvasta; lemmikki, lapsi/lapset, isovanhemmat tms. Katso koruista lisätietoja Tiinan FB-sivulta. Kannattaa huomata myös, että yhdistyksen hallitus teki jäsenyyden kestoon pienen tarkennuksen. Jäsenmaksu on sen maksupäivästä riippumatta voimassa aina vuoden. Esimerkiksi 16.7.2019 maksettu jäsenyys on siis voimassa vielä 16.7.2020 ja seuraava maksu jatkaa tästä. Yhdistys lähettää erääntyvistä maksuista muistutuksen hyvissä ajoin.

 

Edellisen kalenterivuoden aikana maksamattomat jäsenyydet poistetaan rekisteristä ennen yhdistyksen kevätkokousta. Kevätkokouksessa hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös, joten on luontevaa samalla ylläpitää jäsenrekisteri. Poistamisen yhteydessä rekisteristä poistuvat kaikki tiedot. Poistettu jäsen pääsee uudelleen jäseneksi maksamalla jäsenmaksun ja mahdollisen liittymismaksun. Liittymismaksua ei vuodelle 2019 määrätty. Vuoden 2020 maksut päättää syyskokous.

 

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer