Hallinportin ilmailumuseon kunnostustalkoot

Ilmailumuseo Hallinportin kunnostustalkoissa 18.-19.5. ja 25.-26.5. klo 8 - 18. on tavoite uusia vanhan kerhotalon ulkovuoraus, maalata puuverhoillut rakennukset, korjata joitakin huonokuntoisia puuosia, kunnostaa nurmialueet, raivata risukkoa, viherrakentaa piha-aluetta istuttamalla pienikokoisia puita ja pensaita, kunnostaa parkkialue ja varustaa museo asianmukaisin kyltein.

Työ tullaan tekemään talkoovoimin Lentotekniikan Killan, Hallin kyläläisten sekä muiden asiasta kiinnostuneiden yhteisvoimin. Tämä on siis talkookutsu kaikille hallilaisille ja muille ilmailumuseon kunnostuksesta kiinnostuneille. Ota mukaan ystäväsi, perheesi tai vaikkapa työ- tai harrastusporukkaa ja tule talkoilemaan vaikka muutamaksi tunniksi. Lentotekniikan Kilta ry museon omistajana ja ylläpitäjänä vastaa talkoista. Yhdistyksellä on talkoovakuutus otettuna talkoolaisille. Yhteyshenkilö Jenni Kunnas, puh 050 3450 487.

Tapahtuma on myös Facebookissa! Klikkaa Osallistun ja tule paikalle!

Yritykset ja yhteisöt ovat lähteneet mukaan:

  • Patria Oyj, 1000 € maaleihin
  • Ollin Sora, konetyötä ja maa-ainesta piha-alueen kunnostukseen
  • Remsun Metalli, kyltit, joihin aukioloajat ja muu tarvittava tieto saadaan näkyviin
  • K-Market Hokka, 500 € viherrakentamiseen ja talkoiden eväspuoleen
  • Veljekset Karhumäki Oy ja Kuoreveden Sähkö, sähkömiehes ja tarvikkeita piha-alueen ulkovalaistuksen sähkövetoja varten
  • Placentia Oy/Huoneistohotelli Cosy Home, maalaustelineet ja talkootyötä
  • Hallin Talkkarit Oy, viherrakentamisen pikkukaivinkonetöitä Kubotan ja kuskin voimin
  • Ravintola Hallin Janne, osallistuu talkoiden ruokapuoleen
  • Tmi Puutarha-Pete, piha-alueen pihasuunnitelman ja edullisesti istutettavien puiden ja pensaiden taimia
  • Taipaleen Tavaratalo, maalausvälineitä
  • Nisula Forest, 500 € rakennustarvikkeisiin
  • Kuoreveden Jätehuolto ja Kuljetus Pauli Vakkila, kontti/iso jätelava rakennusjätteen poisviemiseksi
  • Kuvittaja Jonna Markkula, museolle oma juliste ja postikortteja, joissa yhdistyvät Jonnan iki-ihanat eläinhahmot sekä museokoneet ja joita myymällä saadaan varoja museon ylläpitoon
  • Valtakunnallinen Ilmailumuseo ry, 1000 euroa.

Vielä olisi tarvetta talkootyön lisäksi ainakin ulkovalaistuksen sponsorointiin.

Loppukesästä museolla järjestetään Avoimien ovien päivä, jolloin halukkailla on mahdollisuus tutustua kunnostettuuun, ainutlaatuista lentokalustoa ja huikeita tarinoita sisältävään museoon. Tästä tapahtumasta ohjelmineen tiedotetaan lisää myöhemmin.

Hallin seutu -yhdistys tukee tapahtumaa ja museota tiedottamalla ja innostamalla jäseniä ja muita seudun asukkaita mukaan. Yhdistystä ei vielä ole rekisteröity, joten se ei vielä voi tehdä sitoumuksia.

Tätä sivua voi ja saa jakaa kätevästi eteenpäin klikkaamalla alla olevaa kuvaketta!

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer